Itseä Etsimässä

Viimeisestä kirjoitukset on kulunut aikaa jo pari kuukautta. Kaksi kuukautta on lyhyt aika ihmisen elämässä, käsittämättömän lyhyt aika maailman mittakaavassa, mutta minun pienessä elämässä se on tuntunut välillä jopati piinaavan pitkältä. Sitä on ylpeyksissään kuvitellut tietävänsä kuka on ja mihin pystyy, kunnes eräänä aamuna havahtuu kädet veren tahrimina siihen, ettei tiedä kuka tai mikä on saati minne pitäisi mennä. Siksi on ehkä hyvä taas palata tien päälle etsimään itseään.

Ei kuitenkaan niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Vaikka viimeiset kuukaudet ovat olleet äärimmäisen tuskallisia, ovat ne kuitenkin opettaneet minulle paljon itsestäni.

Luota omiin tunteisiin:
Ennen masennuksen ja murtumisen alkua otin työpaikan sillä tarvitsin rahaa. Alusta alkaen minulla oli tunne siitä, että se ei ole oikea paikka minulle, mutta vaiensin äänet sisälläni ja ajattelin, että kyllä minä voin tehdä mitä tahansa työtä ja sopeutua siihen, ja sitten vapaa-ajalla olla oma itseni. Jonkin aikaa sitä pystyi sulkemaan itsensä maailmasta ja tekemään töitä hymyssä suin, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Työ ei varmaan ollut yksin syy ongelmien palaamiseen, mutta se oli yksi suurimmista tekijöistä.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että olisin saanut pidettyä itseni kasassa tai ainenkin välttänyt pahimman montun, jos en olisi mennyt kyseiseen työpaikkaan töihin. Tämän takia olisi kannattanu kuunnella alun perin omaa sisäistä ääntä, vaikka se hullulta tuntuukin.

Ole nöyrä itsesi ja ongelmiesi suhteen:
Vaikka en ole täysin varma mistä nämä kaikki tunteet vyöryivät päähäni tulvan lailla, minulla on kuitenkin epäilykseni. Noin vuosi sitten lopetin aktiivisen terapian, koska sen jatkolle ei nähny lääkäreiden eikä omalta taholta mitään tarvetta jatkaa. Olin silloin parantunut. Parantunut kyllä, mutta mistä? Masennus oli kaikonnut ja elämä tuntui lähes ruusuilta tanssimiselta, mutta mekanismi mikä kykenee laukaisemaan henkisen helvetin jäi jonnekkin mieleni sopukoihin lymyilemään.

Se on helppo olettaa, että on terve, jos ei ole oireita, mutta se ei silti tee ihmisestä tervettä. Minä tietenkin oletin olevani terve ja jatkoin elämääni, kuin koko asia olisi pelkkä muisto historian lehdillä. Kuvittelin vain taivaan olevan rajana mahdollisuuksille ja kykeneväni tekemään mitä tahansa miten tahansa. Hetken aikaa minä kykeninkin tekemään mitä tahansa, kuten Ikaros kykeni hetken lentämään ennen siipien sulamista. Ylpeys ja ahneus veivät minua kuilun reunalle nopeammin kuin kukaan toinen ihminen olisi pystynyt minua työntämään.

Nyt ympyrä on sulkeutunut. Vuosi sitten lopetin hoidot joihin nyt palaan ja aloitin tämän blogin sanoilla joista nyt jatkan. Maailma on hieno ja elämisen arvoinen paikka. Kuitenkin vaatii paljon voimaa ja rohkeutta kulkea elämän polun läpi omien unelmien ja ideoiden kanssa. Sitä kulkee jatkuvasti polkua eteenpäin, jonka loppua ei voi hahmottaa. Sitä kuitenkin täytyy luottaa polkuun ja omiin jalkoihin, että pääsisi joskus sinne minne haluaa.