Symboleja ja merkkejä

Ihminen on kautta aikojen hahmottanut maailmaa järjen avulla. Järki on antanut mahdollisuuden ymmärtää näkemiämme asioita ja muodostaa niiden pohjalta malleja ja käsitteitä. Aikojen saatossa erilaisille käsitteille on syntynyt symboleja ja merkkejä jotka kertovat meillä mitä mikäkin edustaa. Kirkkojen ristit, avioparien sormukset, ylioppilaiden hatut jne. Lista on todellakin loputon. Viime aikoinan minusta on alkanut tuntua, että tämä symboleiden päälle rakennettu "sivistys" alkaa olemaan sisältä hyvin ontto. Olemme oppineet lukemaan sukupolvien ajan merkkejä, mutta olemme unohtaneet niitä lukiessamme niiden todellisen merkityksen ja tarkoituksen. Merkit ja symbolit ovat ottaneet niiden alkuperäisten merkitysten paikan.

Voisin aloittaa mieluisimmasta aiheesta eli uskonnosta. Nykyinen islamin ja kristinuskon vastakkainasettelu on ehkä parhaita esimerkkejä miten symbolit, mallit ja merkit voivat sokaista silmämme suuremmilta asioilta eli peittää metsän puilla. Molemmissa uskonnoissa on kysymys yksijumalaisuudesta, hyvyydestä, rakkaudesta ja niin edelleen. Kuitenkin kuluneen muutaman tuhannen vuoden aikana molemmille uskonnoille on rakennettu erinäköiset ulkoiset piirteet. Hunnut, minareetit polvistumisrukoukset ja monet muut tavat ja symbolit saavat meidät länsimaalaiset vierastamaan tai jopa pelkäämään islamia. Katsomme niin tarkkaan ulkoisia puitteita, että unohdamme sisällön. En osaa sanoa varmuudella, mutta uskon saman pätevän myös toisinpäin.

Toinen asia mikä on minusta paljon edellistä tärkeämpi on rakkaus. Tämä niin kaunis asia joka on lähes jotain käsityskykymme tuolla puolen. Kuitenkin sen sijaan, että olisimme antaneet rakkauden vain olla ja hyväksyneet sen sellaisenaan ja elämän ihmeenä, meidän on pitänyt keksiä sen ympärille käyttäytymismalleja, symboleita ja sääntöjä joiden kautta yritämme kahlita tai hallita sitä. Esimerkiksi avioliitto on minusta erittäin kaukana rakkaudesta. Mitä tekemistä "tahdon" sanomisella ja sormuksella on rakkauden kanssa. Tiedän, että jotkut sanovat tässä kohtaa sen olevan rakkauden tunnustus, mutta miksi se pitää tunnustaa tuolla tavalla? Voimistaako sormus sormessa rakkautta vai kahlitseeko se sen kuin faradayn häkki? Näen rakkauden enemmänkin voimana joka virtaa sielun syövereistä ja salaman lailla vasta sen iskiessä huomaa sen olemassaolon. Sitä ei koskaan tiedä miten, missä tai milloin se iskee, joten miten sitä voisi kahlita symbolein tai tavoin.

Kolmas lähes yhtä tärkeä asia on identiteetti. Emme enää tiedä keitä olemme, jos emme kuulu johonkin uskontokuntaan, heiluta kädessämme tiettyä lippua ja puhu tiettyä kieltä. Tämä aivan kuin lipun värit muuttaisivat ihmistä tai rajat kartalla olisivat absoluuttisia totuuksia jotka kohtalon käsi on karttoihin suuressa viisaudessaan piirtänyt ja nämä jakaisivat ihmiset hyviin ja pahoisin, oikeisiin ja vääriin. Toki kulttuuri ja kieli vaikuttavat ihmiseen, mutta eivät ne eivätkä edes vanhemmat määrää sitä. Ne ovat elämän meille antamia alkuarvoja joista meidän maailmamme käynnistyy. Tämän jälkeen sattuma, ihmiset ja me itse ohjaamme sen suuntaa.

Maailmamme on symboleiden, kaavojen ja tapojen maailma. Olemme kuvitelleet niiden tuovan järjestystä ja selkeyttä elämään, mutta niitä rakentaessamme olemme haudanneet kaikkein kauneimmat ja tärkeimmät asiat. Tästä syystä elämme tänään maailmassa jossa ulkokuoresta ja keinotekoisista tavoista on tullut tärkeimpiä arvoja. Totuudesta ja oikeellisuudesta on tullut toissijaista oikeiden protokollien sijaan. Sormuksen valinnasta on tullut tärkeämpää kuin aviopuolison. Kirkosta on tullut tärkeämpää kuin uskosta. Jos kaikilla olisi hetki aikaa pysähtyä, katsoa ja ajatella maailmaa ilman symboleita, uskoisin tämän maailman olevan huomattavasti parempi paikka. Näkisimme kenties, että meitä erottavat tekijät ovat oikeastaan aika pieniä verrattuna meitä yhdistäviin. Ehkäpä vain muutaman tavan tai symbolin verran erilaisia.

Tapaus Jokela

Eilen tässä maassa tapahtui jotain poikkeuksellista. Kahdeksan ihmistä ammuttiin kylmäverisesti koulussa ja lopulta tappaja ampui itsensä. Ilmeisesti pitäisi nyt tuntea suurta maansurua tragediaa kohtaan, jonka tämä hirviö nimeltään Pekka-Erik Auvinen aiheutti, ilman mitään välitöntä syytä.

Tämä on ilmeisesti yleisesti tässä maassa vallitseva mielipide tapahtumasta, ja päällisin puolin se kyllä pitääkin paikkaansa. Omasta mielestäni tuo kuva on kuitenkin kohtuullisen yksipuolinen ja se ei tarjoa minulle yhtään selitystä kysymyksistä tärkeimpään miksi?

Ensiksi kuitenkin eräs moraalinen kysymys. Tänään ja eilen ja varmasti tulevinakin päivinä useat ihmiset ja yhteisöt ympäri maata hiljenevät muistamaan tapahtunutta. Tämä on todella kaunis ele enkä halua vähentää millään tavalla sen arvoa. Kuitenkin omalta kohdaltani olen yhtä kaukainen noista tapahtumista kuin Irakista tai Burmasta joissa molemmissa tapetaan kymmeniä ihmisiä päivittäin. Jokelan tapaus toki tapahtui tässä maassa, mutta toisaalta en ole koskaan käynyt lähelläkään aluetta, enkä edes tunne toisen tai kolmannen käden kautta ihmisiä jotka olisivat joskus olleet siinä koulussa.

Minulta puuttuu siis tunneside tähän tapaukseen. Ihmisille joilla on tunnesiteitä, läheisiä tai muita tuttavia tuossa koulussa tämä on varmaankin järkyttävää, mutta samalla tavalla se on järkyttävää niille burmalaisille joiden veli ajelehtii ammuttuna joessa. Pahuutta on kaikkialla, mutta en näe järkeä siihen miksi jonkin niinkin materialistisen ja konkreettisen rajan kuin maan rajan pitäisi määrätä mitä ihmisten pitäisi kokea tunnetasolla sisimmässään.

Lueskelin eilen netistä löytämääni Auvisen "Manifestia". Sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea kuvitella kyseistä henkilöä miksikään pahan ilmentymäksi tai vain yhdeksi kaheliksi, sillä ei todellisuus ole mustavalkoista. Yksittäiset pienet asiat väärässä kohden voivat saada kenet tahansa tekemään huonoja tai tyhmiä valintoja. Auvisen kohdalla ehkäpä suurin tragedia onkin tuon vihan suuntautuminen ulospäin joka aiheutta kahdeksan sivullisen kuoleman. Useimmissa tapauksissa viha kääntyy sisäänpäin ja seurauksena on vain yksi uusi numero lisää nuorten itsemurhatilastoissa.

Minun täytyy tunnustaa, että yksi syy miksi jossakin mielessä ymmärrän Auvista on se, että olen jossakin vaiheessa elämää kokenut itse hänen kuvailemaa ahdistusta ja jaan myös muutamia hänen näkökulmiaan maailmasta. En tarkoita, että haluaisin tappaa ihmisiä ja kokisin olevani yli-ihminen toisten yläpuolella. Enemmänkin jaan hämmennystä ja ahdistusta nykyisestä yhteiskunnasta joka ei tarjoa ihmisille mitään muuta elämään kuin koneiston rattaistossa pyörimistä. Meidän tulisi opiskella nopeasti, ei siksi että tulisimme nopeasti fiksuiksi, vaan jotta olisimme nopeasti käytettävissä työtätekevinä ja veroja maksavina ihmisinä. Opiskelkaa, tehkää työtä, lisääntykää, kuolkaa ja toistakaa sykliä. Jos ihminen näkee tämän yhteiskunnan tuolta kantilta, niin sitä hyvin nopeasti ahdistuu ja masentuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhteiskuntaa pitäisi vihata tai oravanpyörässä olevia ihmisiä pitäisi alkaa tappamaan tai pitäisi edes tappaa itseään. Pienellä avulla ihminen voi säilyttää oman näkemyksen maailmasta, mutta voi oppia elämään sen kanssa.

Jaan Auvisen kanssa tämän näkemyksen siitä, että tässä yhteiskunnassa ja arvomaailmassa on kyllä jotain mätää. Isolle osalle se sopii loistavasti, mutta on myös olemassa meitä jotka eivät vain kestä siinä. Ahdistus ja masennus vievät voimamme ja joko tapamme itsemme, juomme ajatuksemme pois tai joskus vain napsahdamme.

Yhteiskunta ei todennäköisesti tule omana elinaikanani muuttumaan pehmeämmäksi, mutta se mikä voi muuttua, on ihmisten huomiointi. Jos joku olisi ajoissa nähnyt tämänkin henkilön kehityksen suunnan olisi siihen voitu puuttua ja näyttää toinen tie ulos umpikujasta. Eilen mietin tähän jopati valmiin ratkaisunkin. En näkisi kovinkaan mahdottomana ajatuksena kouluttaa koulukuraattoreita, terveydenhoitajia ja opinnonohjaajia näkemään masennuksen ja ahdistuksen oireita nuorissa. Näin pystyttäisiin seulomaan masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä hoitoon tai tarkempiin testeihin. Nuorten mielenterveystyössä säästävien kuntien ja valtion ei tarvitsisi laittaa kovinkaan paljon nappulaa pöytään. Mikä on pieni hinta tälläisten tapausten välttämiseksi ja nuorten itsemurhatilastojen roimasta pienennyksestä.