Travelling without moving

Vähän aikaa sitten istuin jälleen kerran junassa matkalla paikasta a paikkaan b. Junassa istuessa sitä oli paljon aikaa (kiitos VR:n) istua, ajatella ja seurata kanssamatkustajia.

Ihminen on viimeisen 200 vuoden aikana kehittänyt mitä uskomattomampia kulkuneuvoja ja liikkumismuotoja. Emme enää kulje jalan hitaasti ja vaivalloisesti pitkiä matkoja vaan siirrymme paikasta toiseen lentokoneella, junalla tai vaikkapa autolla. Kuitenkin samaan aikaan olemme ehkä ihmisinä hieman taantuneet taaksepäin.

Aikoinaan pitkillä matkoilla oli paljon aikaa ja maisemat vaihtuivat hitaasti, mutta läheisestä perspektiivistä. Sitä ehti katsella ympärille ja nähdä maisemien muuttuvan ja antaa muuttuvan maailman muuttaa omia ajatuksia. Nykyisin ei ihmisillä ole enää moiseen aikaan vaan matkanteko onkin enemmän siirtymistä kahden pisteen välillä. Maisemat vilahtavat viivoina junan ikkunasta tai näkyvät pisteinä lentokoneesta. Matkustaminen ei enää muuta tai jalosta meitä ihmisinä vaan se siirtää meidän raihnaisen ruumiimme jonnekkin toiseen paikkaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on lomamatkat vaikkapa kaukoitään. Sitä lennetään sinne kiireessä töiden ja koulujen keskeltä jonnekkin paratiisin kaltaiseen paikkaan. Lentomatkan alle jää enemmän maita kuin keskiverto ihminen ehtii eläessään käydä, mutta matkustajalle niistä jää käteen vain kuva lentokoneen monitorista, jossa kerrotaan matkan etenemisestä. Vihdoin kun ollaan perillä lentokoneesta astuvat ulos samat ihmiset jotka Suomessa olivat stressaantuneita liiallisista töistä ja joilla oli muutenkin liian kiireinen elämä. "Matkan" aikana näillä ihmisillä on jatkuva kiire nähdä paikkoja ja nähtävyyksiä tai sitten kokeilla jotain uutta ja eksoottista.

Matkaa voi tehdä toiseenkin suuntaan - oman mielensä syövereihin. Nykyään kun kaikki ihmiset hukkuvat kiireisiin ja murheisiin, niin he usein (jos heillä on varaa) lähtevät juuri johonkin matkalle. Se voi lyhyellä tähtäimellä poistaa stressiä ja muuta, mutta se ei poista syytä niihin joka on omassa mielessä. Jos ihmiset kulkisivat hitaasti, niin heillä olisi aikaa tutkia omaa itseään ja omaa elämäänsä. Kenties ymmärtää omia tunteitaan ja omaa itseään paremmin. Kuitenkin tähänkään ei enää tullu olevan aikaa vaan matkustamisen puutteessa omia paineita poistetaan kemiallisesti. Juodaan alkoholia ja saadaan lomaa omasta itsestään. Muutetaan käyttäytymistä ja omaa mieltään samalla turruttaen turhan ajattelun ja näin saavutetaan vapaus omasta itsestään ja siitä maailmasta joka meidät päivittäin tylsillä rutiineilla pitää kuristuksessaan.

Kuten tiedämme, että liike on suhteellista liikkeen tarkkailijaan. (Lentokoneessa pallo tippuu alaspäin vaikka kuljemme 500km/h) Tätä samaa ajattelua voisi laajentaa käsittämään meidän oman fyysisen liikkumisemme suhteessa meidän mielemme liikkumiseen. Kuinka paljon meidän ajatuksemme vaeltaa silloin kun me liikumme. Välttämättä emme tarvitse askeleen askeltakaan vaeltaaksemme valovuosia mielessämme, mutta toisaalta voimme kulkea myös hitaasti jalan ja antaa ajatuksemme kulkea kanssamme ilman sen pakottamista pysymään paikoillaan samoissa mietteissä. Miten paljon näkökenttämme laajeneekaan kun kuljemme ulkona mieli vapaana sen sijaan, että ajattelisimme sitä huonosti mennyttä koetta tai ikävää tapausta työpaikalla. Ehkä näkisimme kevään ensimmäisen leskenlehden, jonkin kauniin linnun tai ihanan ihmisen.

Ei muuta kuin kohti korpimaista viimeisintä eli meidän omaa mieltämme.