Riehumista ja rähinää

Toissapäivänä ystäväni pyysi minua mukaan punk-bändin keikaille. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt moisella keikalla, enkä muutenkaan ole kovin innostunut kyseisestä musiikkityylistä. Kuitenkin päätin lähteä mukaan kuullakseni ystäväni kuulumisia ja puhtaasta mielenkiinnosta.

Keikkapaikalle päästyämme istuimme juttelemassa ja vaihtamassa kuulumisia ystäväni kanssa. Samalla siinä tuli juotua ensin yksi ja sitten toinenkin olut. Kun bändi vihdoin aloitti soittamisen noin tunnin myöhässä huomasin olevani hieman humalassa. Mitä sen jälkeen tapahtui yllätti minut täysin.

Kun olimme lavan edessä, esiintymislavan ja katsojien väliin ja kolmesta viiteen metriin kapea kaistale. Pian ensimmäisen kappaleen jälkeen tuohon tyhjään tilaan hyppäsi katsojista eräs mieshenkilö järkyttävässä humalassa ja alkoi pyöriä ja töniä muita ihmisiä. Sen sijaan, että muut olisivat alkaneet lyödä kyseistä ihmistä ihmiset tönivät vain takaisin samalla voimalla, jolloin mies kiersi reunasta reunaan tönien ja ollen tönittävänä aina välillä hoippuen reunasta toiseen tönäysten voimasta. Jossakin vaiheessa tuo humalainen mies menetti tasapainonsa ja kaatui tuoppeineen lattialle makaamaan omassa oluessaan. Yllättävintä oli, että samat henkilöt joita mies oli vain minuutteja aiemmin tönineet tulivat auttamaan miehen pystyyn lattialta. Hetken kuluttua tästä mies oli taas hyppimässä ja tönimässä omalla paikallaan.

Tätä näytelmää seuratessa ja musiikkia kuunnellessa aloin itsekkin kiinnostua näkemästäni. Pieni humala irrotti sopivasti estoja ja siirryin massasta lavan eteen tönimään ja olemaan tönittävänä. Muitakin liittyi seuraan jokainen tuuppien ja tönien omalta osaltaan.

Koko ikämme meille on opettu, kuinka pitää olla nöyrä ja kohtelias muita kohtaan ja aina hillitä tunteitaan. Kuitenkin kulttuuri ja tavat eivät voi kitkeä pois meissä kaikissa asuvaa pientä lasta joka haluaa olla vallaton ja aina välillä riehua ja rähistä. Tämä ei suinkaan tarkoita toisten vahingoittamista, vaan lapsen vallattomuutta. Kun päästin tuona iltana itsestäni lapsen ulos ja tuupin muita, huusin ja käyttäydyin kaikin puolin täysin sopimattomasti, tunsin oloni vapaaksi. Vapaaksi tämän yhteiskunnan ja maailman kahlitsevista asenteista, jotka haluat kahlita meidät muottiin ja turruttaa meidän sisäisen lapsemme.

Kun kasvamme ja otamme oman paikkamme yhteiskunnassa, meidän sisäinen lapsemme alkaa vähitellen pala palalta kuolla. Tätä vastaan voi ja pitää taistella. Meidän pitäisi malttaa kuunnella sisäistä lastamme ja olla vallattomia ja välillä jopa typeriä. Uskaltaa olla erilaisia ja tehdä niitä asioita mitä meitä huvittaa tehdä vaikka ne tuntuisivat lapsellisilta, typeriltä tai uhkarohkeilta, sillä vain sisäisen lapsemme silmin me voimme löytää maailman kaikessa kauneudessaan ja nähdä oman polkumme sen keskellä.

Luuk. 18:16
mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.