Kipu

Eilen kun makasin sängyssä potemassa kipeää jalkaani ja lukemassa kirjaa aloin ajatella kipua ja sen olemusta.

Kaikki olemme joskus loukanneet itsemme tavalla ja toisella ja tiedämme, että itsensä rikkominen koskee. Lapsena tätä tapahtuu useammin ja näin opimme olemaan tekemättä samoja virheitä uudelleen ja näin pelastamme itse itsemme hengen tulevaisuudessa. Emme laita kättämme tulikuumalle levylle, työnnä kieltä metalliin talvella tai muuten turmele ruumistamme, sillä ymmärrämme, että mitä enemmän kehomme vaurioituu sitä suurempaa kipua se meille tuottaa ja tuo kipu on jotain mitä kukaan meistä ei halua vapaaehtoisesti kokea.

Samoin on myös sydämmen laita. Kun koemme elämässämme jonkin takaiskun sydämme tuntee kipua. Kun rakkaus loppuu tai meille läheinen ihminen kuolee sydän kärsii valtavasti. Se huutaa tuskasta ja haluaa usein viedä koko ruumiimme mukanaan tuskaan, jopa tuhota sen. Itse opin aikoinaan omasta mielestäni, että tuohon tuskaan tulee suhtautua samoin kuin ruumiin tuskaan. Oppia kivusta ja yrittää välttää samoja tilanteita ja virheitä jotka ovat meitä aikaisemmin tuoneen tuskaa.

Kuitenkin sydän ja ruumis ovat erilaisia. Siellä missä ruumiille on pelkkää kipua on sydämmelle myös onnea. Kun tunnemme tuskaa lähimmäisen menetystä tai rakastetun poismenoa kohtaan tunnemme sitä, koska olemme olleet onnellisia ja olemme tunteneet iloa. Sillä ei suru tule niistä ihmisistä ja asioista joista ei myöskään tule iloa. Ei lapsikaan itke koulukirjan katomista samalla tavalla kuin rakkaimman lelun häviämistä.

Valitettavasti molemmat koskevat meitä yhtä paljon, niin fyysinen kuin henkinenkin kipu. Eikä henkiseen kipuun ole olemassa mitään ihmeellistä lääkettä joka sen veisi pois. Kuitenkin meidän ei tulisi pelätä tai välttää sitä. Sillä kun alamme välttää tuskaa alamme myös samalla välttää iloa ja onnea. Jos pelkäämme menettävämme rakkaimpamme, emme uskalla rakastaa, emmekä voi tuntea sitä suunnatonta iloa ja onnea jonka rakkaus tuo ihmisen sydämmeen. Ja ilman iloa ja onnea elämä on merkityksetöntä.

Jin ja Jang symboloi tätä loistavasti. Sydän tulee aina tuntemaan niin iloa kuin tuskaa, molemmat ovat riippuvaisia toisistaan, eikä toista voi olla koskaan ilman toista. Ja mitä suurempaa on onni sitä suurempaa on myös sen menettämisen tuottama kipu, mutta silti aina pitäisi yrittää jaksaa olla pelkäämättä sillä silloin ihminen ei koskaan tavoita suurinta onnea.